keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

PALJON ON TAPAHTUNUT KULUNEINA VIIKKOINA


Pentusille on maailma kovasti avartunut kun ovat alkaneet kävelemään. Pihalla ovat ulkoilleet turvallisesti tarhassa kun ilmat ovat olleet sopivat ei siis liian kuuma eikä sateella ulos ole voinut viedä. Tänään kokivat sitten ukonilman ja osa porukasta ei välittäny jyrinästä ja osa oli ihmeissää.

Seuraavaksi on tarkoitus olla enemmän nurmikolla varsinkin jos isäntä tekee näille vipeltäjille jonkimoisen aidan. Vauhtia on piisannut kavereilla. Ja huomenna olisi tarkoitus sitten autonkyytiä ottaa.

Tässäpä kuvia tarhasta viime lauantaina jolloin olivat ensimmäistä kertaa ulkoilemassa.




Kuvassa mamma ja Lumo-mummo pentujen kanssa.
Seuraavat kuvat ovat tällä viikolla otettuja ja pentuset ovat hyvin tottuneet leikkimään tarhassa ja siellä on itsekkin mukava istuskella ja katella niiden touhuja. Vihreä putki on pentusten suosikki ja siellä mennä jytistään kovaa vauhtia.











 En ole vielä saanu otettua kaikista seisontakuvaa mutta tarkoitus olisi kaikki saada kuvattua. Hidasta puuhaa kun on kyse vauhdikkaita pikkupennuista. Lisäksi kennelnimet ovat vielä työstämisen alla. Jospa ne ilmestyvät seuraavaan postaukseen kera seisonta kuvien. Niin työteliästä mutta ihanaa tämä pentuaika on. Vielä on muutama pentu vailla hellää ja rakastavaa loppuelämän kotia. Ota rohkeasti yhteyttä ja tutustu tähän ihanaan rotuun!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti