maanantai 18. huhtikuuta 2016

PENTUSUUNNITELMIA

     JA TALVEN KUVASATOA 

 

 Tuoreimmat kuulumiset ensin 

Varhain perjantai-aamuna lähdin Muksiksen kanssa junalla riijuu-reissulle Riihimäelle. Matka meni hyvin mitä nyt Tampereen junanvaihto jännitti kun toisessa kädessä oli Muksis ja  toisessa kädessä nokkakärryt koiranhäkillä varustettuna. Kahdeksan minuuttia oli vaihtoaikaa ja  hyvin ehdittiin. Junassa olisi ollut muitakin sulhasehdokkaita mutta yksi vain kelpasi ja hänestä seuraavaksi...

Elopellon Aikamatkaaka "Merlin"

Merlin

Tässä on Muksiksen tulevien pentujen isä Elopellon Aikamatkaaja kutsumanimeltään Merlin.   (Kuva on otettu kännykällä ja valitettavasti minulla ei ole enempää kuvia, koska piti selvitä vähäisillä matkatavaroilla junassa). Ihastuin Merlinin kivaan luonteeseen, Merlin tuli heti reippaana tekemään tuttavutta häntä heiluen ja ulkonäkökin on komea.

 Odottelun jälkeen sitten iltapäivällä pariskunta kohtasi ensikerran ja eipä siinä turhia vitskalteltu pentupuuhissa (vaikka Merlin olisi halunnu ensin leikkiä kunnolla).  Lauantaina pariskunta kohtasi toistamiseen samoissa merkeissä. Nyt sitten vain odotellaan tuleeko niitä pikku Merlinejä tai Muksikseja. Ultra on toukokuun alkupuolella, joten odotellaan...


    Helmi-maaliskuussa viimein jäälle!

Kolme muskettisoturia.
Pitemmän pakkasjakson jälkeen rohkenin koirien kanssa jäälle.  Ja kyllä karvatassut painoivat siellä menemään minkä kerkesivät. Oman mausteensa toi jään paukahtelu, jota välillä säihkähdin. Araksi tässä kait ikää myöten tulee vaikka olen pitäny itseäni varsin rohkeana. Tässäpä muutamia kuvia kevättalvelta.


 
  Muksis, Lady ja Lumo.

    Tuu leikkiin, tahtoo 8-vuotias veteraani tyttö Lady.


Lumo poseeraa niin NÄTTINÄ. Talvi ja pikkupakkaset on siitä ihana aikaa, että turkki pysyy niin freesinä.

 Tytär edellä ja äityli perässä.


Iloisia tyttökultia kirmaamassa.


Lumo tuulitukka törmää melkein kameraan.



Lady ja Muksis pistää tuliset tangot pystyyn näin kestohangilla. Ote on ainakin kuin vanhoilla konkareilla.


Ja on meillä niin hauskaaa...


Tämä se on parasta kieriä saa kunnolla hangessa. Kutiseekohan Muksista va onko tämä rentouttavaa hierontaa?

Kuvasta ei näy mutta koirulit olivat seuraamassa linnunpönttöjen puhdistusta. Tärkeää puuhaa tämäkin.

On  huhtikuun alkupuoli ja lumet on sulanneet lähes kaikkialta. Tänään laitettiin punkkilääkitys päälle, eipä ole koskaan aiemmin tarvinnu olla näin aikaisessa.






Hauska tuulenpesä vai karvainen lentävä hollantilainen?

Lady niin ylväänä, kurapeltojen kuningatar.

Paimennettava vain puuttuu.


Muksisksen nassu on niin hupaisan ja hassu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti